Asuntomarkkinatilanne Oulun seudulla

Oulussa – kuten monessa muussakin kaupungissa – eletään nyt hieman erikoisia aikoja asuntomarkkinoilla. Vuoden 2020 keväällä pelättiin asuntokaupan hiipuvan olemattomiin, mutta toisin kävi. Koronaepidemia toi asumiseen uusia tarpeita etätyön ja -opiskelun muodossa ja kotona vietetty aika toi kodin sekä siellä viihtymisen uudelle tasolle.

Vuonna 2022 vallitsevasta energiakriisistä johtuva sähkön hintojen nousu on puhuttanut viime aikoina paljon. Erityisen kovaa hinnannousu on kolahtanut vanhoissa sähkölämmitteisissä taloissa asuviin keski- ja pienituloisiin, jotka jäävät pahimmassa tapauksessa väliinputoajiksi hallituksen kaavaileman sähköavustuksen suhteen.

Me välitämme

Autamme mielellämme jokaista kodinvaihtoa suunnittelevaa. Ajankohtaista näinä aikoina voi olla esimerkiksi kuolinpesän hallinnoiman kiinteistön tai asunnon myyminen talven lämmityslaskujen välttämiseksi.

Ylipäätään kaupat syntyvät tänäkin aikana, kun hintapyyntö on oikea. Mikäli asunnon myynti voisi olla nyt ajankohtaista, ota yhteyttä päivystävään välittäjäämme numeroon (08) 3112 270 niin neuvotellaan juuri Teidän tilanteeseenne sopivista toimenpiteistä. Tarvittaessa autamme sinua myös uuden kodin etsinnässä.

Kodin vaihtamisen tarve on aina olemassa

Toisin kuin keväällä 2020 pelättiin, ihmiset eivät lukittautuneet odottamaan parempaa huomista, vaan sen sijaan he selailivat asuntoilmoituksia, katselivat omaa kotiaan kriittisellä silmällä ja alkoivat haaveilla ulkomaanmatkojen sijaan sijoituksesta itseen sekä omaan kotiin. Lyhentyneet myyntiajat ja maltillisesti nousseet neliöhinnat ovat vauhdittaneet asuntokauppaa selkeästi, mikä on johtanut leveneviin hymyihin oululaisissa kodeissa. Asiantuntevat välittäjämme osaavat arvioida asuntosi myyntihinnan, mutta myös auttavat löytämään uuden kodin jopa ennen kuin se tulee julkiseen myyntiin. Jos kodin vaihtaminen tuntuu ajankohtaiselta, nyt on paras mahdollinen hetki! Ota siis yhteyttä välittäjiimme ja anna meidän auttaa kodin etsimisessä! 

Haluatko kuulla lisää asunnonvaihtamiseen liittyviä käytännön vinkkejä? Tilaa uutiskirjeemme tästä!