Esittely
Tervetuloa maankuuluun Manamansaloon! Oulujärven rannalla, jota syystäkin Kainuun mereksi kutsutaan, sijaitsee tämä vapaa-ajan kokonaisuus ja jonne sympaattinen koivukuja tulijansa tervetulleeksi toivottaa!
On hulppeaa hirsimökkiä, pienempi saunarakennus oleskelu ja nukkumatiloineen sekä näkymät Oulujärven upealle ulapalle aina silmänkantamattomiin. Puutarhassa kasvaa lukuisia marjapensaita ja pieni purokin solisee tontin reunamilla. Mitäpä sitä muuta tarvitsee, mutta muutakin on toki tarjolla, sillä merkittävän kokoinen metsäpalsta Manamansalontien toisella puolella takaa sen, että puu ei tältä kiinteistöltä lopu!
Hirsisen ja talviasuttavan päärakennuksen pohja on toimiva ja avara. Viihtyisä tupakeittiö oleskelutiloineen kutsuu rentoutumaan takkatulen loimussa. Näkymät avautuvat hienosti suoraan järvelle ja kun pientä, vuosien saatossa kasvanutta puustoa karsii edestä, niin vielä paremmin.
Rakennuksessa on kaksi makuuhuonetta ja parvelle mahtuu petipaikkoja vaikka kuinka. Leivinuuni sekä ilmalämpöpumppu säästävät energiakuluissa ja tuovat tarvittaessa miellyttävää lämpöä. Päärakennuksessa on tilava kylpyhuone sekä sauna, mutta mikäli haluat viedä saunomisen toiselle tasolle, tarjoaa pihassa oleva pikkumökin sauna siihen todella mahtavat puitteet! Kookas puusauna on tunnelmallinen ja upea kokonaisuus. Kiukaassa riittää taatusti potkua. Saunarakennuksessa voit myös yöpyä, sillä siinä on mukavat kiinteät kerrossänkymäiset petipaikat.
Mökin alapuolella, keskeisellä paikalla on myös kiva grillikeidas. Sinne on ihana istahtaa kokkailemaan ja syömään porukalla. Rakennusten kokonaisuus tarjoaa myös suojan, puuliiterin ja kasvihuoneen. Piha on nurmella ja kasvusto rehevää.
Mökkirantaan on toki vuosien saatossa kasvanut puustoa ja pensaita, mutta näkymä on siitä huolimatta järvelle auki. Manamansalon palvelut hiekkarantoineen sijaitsevat noin 6 kilometrin päässä, Vaalan sekä Paltamon palvelut puolen tunnin ajomatkan päässä. Oulusta ajelet perille kätevästi pitkin asfaltoitua tietä ja lossimatkasta viehtyvälle on sellaista kulkupeliä tarjolla Säräisniemellä Alassalmen lossirannalla.
Mikäli haaveilet paikasta, jossa voisi viettää aikaa ympärivuotuisesti, hoitaa pihaa ja puutarhaa, nauttia järven rauhasta ja auringonlaskuista, kalastaa, marjastaa, pilkkiä, hiihdellä tai ajella moottorikelkalla, on tässä nyt oiva tilaisuus hankkia itsellesi sellainen. Soita niin sovitaan yksityisesittely. Nähdään esittelyssä!
Myynti ja lisätiedot: Nina Louet-Kylmänen, P. 044 3055 259